Suomalaiset - Euroopan vanhin kansa

"Texten publicerad med tillstånd av Mikael Reuter

http://finnpro2000.netfirms.com/"


Sisältö       

 


  Euroopan vanhin kansa 


  Asutuksen valtavirrat


  Eurooppalaiset ennen indoeurooppalaisia


  Suomen kieli - alkuperäiskieli 


  Kielenvaihto nykyään


1980-luvulla aloitettu Euroopan kansojen mitokondrion DNA:n kartoitus päätyi yleiseurooppalaiseen geeniperheeseen, eli kaikki Euroopan kansat, kahta lukuunottamatta (saamelaiset ja baskit), osoittautuivat perimältään sukulaisiksi. "Eurooppalaisista" irlantilaiset ovat meistä kauimpana, hollantilaiset, ruotsalaiset ja virolaiset lähimpänä. Voimme siis sanoa kuuluvamme kansaan, jonka etniteetti on muotoutunut tässä maanosassa, ja joka on säilyttänyt jatkuvuuden alkuperäiseen kieleensä. Voimme pitää itseämme alkuperäisasukkaina. Kielitieteen termejä, indoeurooppalainen, uralilainen jne, ei nykyisin käytetä tieteellisessä keskustelussa käsiteltäessä ihmispopulaatioiden biologista perimää. Geneettiset etäisyydet osoittavat että itämerensuomalaiset ovat lähempänä ruotsalaisia kuin kielellisiä sukulaisiaan volgansuomalaisia mareja ja permansuomalaisia komeja. Mustalaiset ovat indoeurooppalaisia. Slaavit, baltit ja germaanit eivät ole geneettisiä kokonaisuuksia, ja ilmiöinä myöhempiä kuin suomalaisten geenipoolin muodostuminen. Se prosessi, joka loi germaanit, slaavit jne loi myös suomalaiset samoista aineksista. Meillä on poikkeuksena tallella (muuntuneena) alkuperäinen puhuttu kieli. Näillä muilla ei ole vaan he ovat vaihtaneet kielensä indoeurooppalais-suomalaisugrilaiseen sekakieleen vain joitain tuhat vuosi sitten.

Kaiken kaikkiaan suomalaiset osoittautuivat geneettisesti varsin yhtenäiseksi kansaksi. Selvitettäessä suomalaisten sukujuuria on vertailupohjana käytetty eri Euroopan kansojen mitokondriaalisen perimän monimuotoisuutta. Tulosten perusteella on pääteltävissä, että suomalaisten mitokondriaalinen DNA on hyvin samanlaista kuin muiden eurooppalaisten kansojen, niin suomalaisugrilaisten kuin indoeurooppalaisten. Mitokondriaalisen DNA:n tutkimukset tukevat siis olettamusta suomalaisten läntisestä, indoeurooppalaisesta geeniperimästä. Indoeurooppalainen geenikompleksi mainitaan jostain syystä läntiseksi, vaikka indoeurooppalaiset ovat kaukaa idästä muuttaneita paimentolaisia. Kartta alla esittää yhden mahdollisen IE-kansojen alkukodin.



Asutuksen valtavirrat


Moderni tutkimus esittää että suomalaisugrilaisten esihistoriallisen asutuksen leviämisen valtavirta on kulkenut etelästä pohjoiseen eikä idästä länteen. Tämä ns jatkuvuusteoria myös toteaa että suomensukuisia on asunut Itämeren läheisyydessä jopa yli 10 000 vuotta. Itämerensuomi on uudissana jolla Julku (1997) tarkoittaa itämerensuomalaisten kussakin historian vaiheessa asuttamaa aluetta. Itämerensuomalaisiin luetaan suomalaiset, karjalaiset, vepsäläiset, vatjalaiset, virolaiset, inkeriläiset ja liiviläiset.

Kuudennella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua (e a a) Eurooppa oli jakautuneena kahteen laajaan elinkeinovyöhykkeeseen rajan kulkiessa nykyisen Hollannin paikkeilta halki Keski-Euroopan Mustallemerelle ja Uralvuoriston eteläosiin. Pohjoispuoliskon väestöt olivat ruoankäyttäjiä (food approprieters) eli metsästäjä-kalastaja-keräilijöitä, ja eteläpuoliskon väestöt ruoantuottajia (food producers); Keski-Euroopan lössialueilla maanviljelijöitä ja karjanhoitajia, ja Mustanmeren pohjoispuolisilla aroilla karjankasvattajia. Pohjoisen väestöjen yhteinen kommunikointiväline oli metsästäjien uralilainen kantakieli (U), etelän väestöjen kieli oli indoeurooppalainen kantakieli (IE), ja baski (Bs). Kantakielissä oli tietysti monia murteita.

Kartta alla esittää Euroopan oletetun kielitilanteen noin vuonna 5500 eaa, jolloin maanviljelys on juuri saapunut Eurooppaan (Wiik: Eurooppalaisten juuret).


Eurooppalaiset ennen indoeurooppalaisia


Vuoden 5500 e a a jälkeen elinkeinovyöhykkeiden raja alkoi liukua kohti pohjoista. Ilmaston lämpenemisen seurauksena kasvillisuusvyöhykkeet siirtyivät,ja suurriistanmetsästäjien oli edullista siirtyä saaliinsa perässä kohti pohjoista. Paikalleen jäänet joutuivat sopeutumaan. Tämä liuku tapahtui kahdella tavalla: siten, että vain väestöjen elinkeino ja kieli muuttuivat väestöjen pysyessä paikoillaan (cultural and linguistic diffusion), ja migraatioiden kautta eli siten, että etelän ruoantuottajia muutti pohjoiselle vyöhykkeelle vieden tänne samalla oman elinkeinonsa ja kielensä (demic diffusion). Wiik (Julku 1997) esittää, että elinkeino- ja kielirajan liuku tapahtui ratkaisevimmin edellisellä kuin jälkimmäisellä tavalla. Pohjoisen metsästäjät vaihtoivat paitsi elinkeinonsa myös uralilaisen (myöhemmin suomalais-ugrilaisen SU) kielensä indoeurooppalaiseen. Euroopan pohjoispuoliskon eteläosissa tapahtui siis kielenvaihto U/SU>IE. Pohjoisimmat väestöt jäivät kieleltään enemmän tai vähemmän ennalleen. 

Kielenvaihtovyöhyke (Wiik: Eurooppalaisten juuret). Etelän prestiisikielet ovat IE, (indo)iranilaiset (Ir) ja turkkilaiset (T) kielet; pohjoisen väistyvät kielet (joista jää substraatti kielenvaihtovyöhykkeen 'uusiin' kieliin) ovat baski (Bs) ja suomalais-ugrilaiset (FU) kielet. Kielenvaihtoalueen uudet (kielenvaihdon tuloksina syntyvät) kielet ovat lännestä itään itaali (I), keltti (C), germaani (G), baltti (B), slaavi (S), skyytti (Sc), tšuvassi (Ts), tataari (Ta) ja baškiiri (Ba).

 

Suomen kieli - alkuperäiskieli


U/SU ja IE kielet ovat olleet toisiinsa tiiviissä yhteydessä viimeiset 7500 vuotta. Germaanisten kielten syntyalue on Pohjois-Saksa, Tanska ja Skåne ja täältä ovat germaaniset kielet myöhemmin levittäytyneet eri suuntiin. Tämä kielenvaihto (3500-2800 e a a) IE+ U/SU substraatti eli IE+su johti erkanemiseen muista IE-kielistä. SU kieli siis muutti Pohjois- ja Keski-Euroopassa puhutun indoeuroopan ääntämisen (ja syntaxia) toisenlaiseksi; IE kielestä tuli  alkuväestön kieli mutta niin paljon muuttuneena että siitä tuli oma germaaninen kieliperheensä. Sama tapahtui myös muilla alueilla (ks kartta yllä). Myöhempää IE vaikutusta on eniten Itämerensuomen rannikkomurteissa, mikä on seurausta indoeurooppalaisista muuttoaalloista pronssikaudella (eniten 1500-900 e a a), roomalaisella kivikaudella (50-400), ristiretkiaikana (1050-1300), ja keskiajalla.

Arkeologian, genetiikan ja kielitieteen tutkimus tukee väitettä, että myöhäisemmän pronssikauden kieli skandinaviassa oli suomalaisugrilainen. Keski-Ruotsin alkuperäiskieli (läntinen varhaiskantasuomi) on tiettävästi ensimmäinen suomen kieli joka hävisi Ruotsissa. Tämä kielenvaihto tapahtui vasta 700 e a a jälkeen.

 

Kielenvaihto nykyään


Kielenvaihto ja siis myös U/SU ja IE kielten välinen raja on liukunut kohti pohjoista aina tähän päivään asti niin että kieliraja nyt on pohjoisessa Fennoskandiassa norjan/ruotsin/venäjän ja lapin/suomen/karjalan välisenä. Kielenvaihdon ja kielirajan liuku kohti pohjoista ei ole vieläkään pysähtynyt; se jatkuu edelleen eli norja, ruotsi ja venäjä ovat koko ajan voittamassa alaa lapin, suomen ja karjalan kustannuksella.


Ne suomalaiset jotka kruunu kutsui asuttamaan Ruotsin sisäseutua 1500- ja 1600-luvuilla, ja jotka ovat satojentuhansien ruotsalaisten esi-isiä, asettuivat 150 pitäjään 10 maakunnan alueelle. 1960-luvulla heidän suomen kielensä katosi, mikä on kielenvaihdon viimeinen vaihe.


Eurooppalaisten juuret


"kansat voivat vaihtaa kulttuurinsa ja kielensä mutta ei geenejään"

Tämä on tiivistelmä Wiikin kirjasta ja tarkoitettu vain houkutukseksi lukea koko kirja. Kirjasta löydät kaikki yksityiskohdat ja teorioiden perustelut. Rikkaasti ja ansiokkaasti kuvitettuna kirja soveltuu myös maallikon luettavaksi. Tämä Wiikin teos on merkkipaalu eurooppalaisten juurien tutkimuksessa, ja kuuluu, ei vain jokaiseen suomalaiseen kotiin, vaan jokaiseen eurooppalaiseen kotiin.

Professori Kalevi Wiik antaa kotisivuillaan perusteellisen ja perustellun kuvan suomalaisten, ja samalla muidenkin eurooppalaisten juurista.

 

yhteenveto ISBN 951-796-250-9

kirjan "Eurooppalaisten juuret" sisältöä (5 sivua) 

Kalevi Wiikin julkaisut suomalaisten juurista

prof Pauli Saukkonen Wiikin tutkimuksesta HS2

Suomalaisten kaukaiset juuret, Kyösti Julku


Tämän artikkelin sisältö

 

I Yleisiä ajatuksia

II Euroopan historian tärkeimpiä vaiheita

Eurooppalaiset 40 000-18 000 vuotta sitten

Eurooppalaiset 16 000-8000 eKr

Maanviljely

III Kansojen ja kielten/kieliryhmien synty ja kehitys

Germaani

Länsigermaani

Itägermaani

Pohjoisgermaani

Baltit

Slaavit

Keltit

Itaalit

Johdatus suomalais-ugrilaisiin väestöihin ja kieliin

Itäisen kielialueen supistuminen

Suomalais-ugrilaisia kansoja ja kieliä

Saamelaiset

Itämerensuomalaiset

Veikseliläis-Dnepriläiset

Mordvalaiset

Marit

Permiläiset

Ugrilaiset

Samojedit

Uusimmat tulokkaat


I Yleisiä ajatuksia


Ennen juurten etsiminen oli usein kielten perusteella määriteltyjen kansojen vaelluksia alkualueelta nykyalueille. Nykyään juuria etsitään entistä poikkitieteellisemmin, ja kysymys on usein siitä, kuinka keskinäiset rauhanomaiset kanssakäymiset ovat muokanneet geneettisesti määritellyt kieliryhmät sellaisiksi kuin ne nykyään ovat. Katsomustavan muutos perustuu mm. uusiin kehityksiin, jotka ovat tapahtuneet varsinkin kielentutkimuksessa, arkeologiassa ja genetiikassa. Kielen kannalta juurten etsimisen peruskäsitteitä ovat nykyään lingua franca, kielenvaihto ja uusien murteiden/kielten syntyminen kielikontaktien pohjalta.

 

II Euroopan historian tärkeimpiä vaiheita


Eurooppalaiset 40 000-18 000 vuotta sitten

Noin 80 % nykyeurooppalaisten esivanhemmista saapui Eurooppaan Aurignac-migraatioina 40 000-28 000 vuotta sitten ja Gravette-migraatioina 28 000-20 000 vuotta sitten.

Eurooppalaisten kehittymiseen Euroopassa vaikutti erityisesti tietynlainen evakkosysteemi eli se, että eurooppalaiset liikkuivat pohjois-etelä-suuntaisesti useita kertoja siten, että he asuivat kylminä kausina etelässä ja lämpiminä kausina pohjoisessa. Evakkosysteemiin kuului etelän kolme refugia, jotka sijaitsivat Iberiassa, Balkanilla ja Ukrainassa. Koska refugeja oli kolme, Etelä-Eurooppa jakautui itä-länsi-suuntaisesti kolmeen alueeseen: a) läntiseen eli baskilaiseen, b) keskiseen eli indoeurooppalaiseen, ja c) itäiseen eli suomalais-ugrilaiseen. Pohjois-Eurooppaan vaikutti erityisesti Iberian ja Ukrainan refugit, eli Pohjois-Eurooppa oli jakautuneena läntiseen ja itäiseen puoliskoon. Rajan muodosti kylmien kausien aikaisen Alppien ja Skandinavian jäätiköiden välinen vaikeapääsyinen alue.

Kärjistenyintä kylmää kautta edustaa viimeisimmän jääkauden maksimi 20 000-15 000 vuotta sitten.

Eurooppalaiset 16 000-8000 eKr

Viimeisintä jääkautta seuranneena postglasiaalisena aikana Ukrainan refugin suomalais-ugrilaiset kielet levisivät koko jäänjättömaan väestöjen kieliksi Pohjois-Euroopan viimeisimmän uudelleenasuttamisen yhteydessä. Vyöhyke ulottui läntisestä Euroopasta Siperiaan. Se oli ruohokasvien aluetta, joka antoi runsaan ravinnon suurille kasvinsyöjäeläimille, jotka puolestaan olivat sopivaa ravintoa lihansyöjille, kuten ihmiselle. Jäänjättömaalla tapahtui erityisesti Iberian ja Ukrainan evakkosysteemien (Magdalenin ja esi-Svidrin kulttuurien) väestöjen välistä sekoittumista, ja tuloksena oli pohjoiseurooppalainen ihmistyyppi. Pohjoiseurooppalaisten kulttuuri oli ensin Hampurin kulttuuri, sittemmin Brommen, Ahrensburgin ja Svidrin kulttuurit.

Maanviljely

Maanviljely on syntynyt mailmassa itsenäisesti ainakin viidellä alueella. Yksi maanviljelyn alkualueista sijaitsi Lähi-Idässä. Lähi-Idästä maanviljely levisi Anatoliaan ja sieltä Kreikkaan ja Balkanille noin vuonna 7000 eKr. Noin 6500-6000 eKr IE kieltä puhuneet maanviljelijät levittäytyivät Balkanille, jonne syntyi IE kielen balkanilainen murre. Maanviljely ja IE kieli jakautuivat kahdeksi haaraksi: Keski-Eurooppaan syntyi LBK-kulttuuri ja IE kielen keskieurooppalainen murre ja Välimeren rannikolle impressed ware ja painted ware -kulttuureja ja IE kielen Välimeren murre. Kun maanviljely ja IE kieli tämän jälkeen levisivät Pohjois- ja Länsi-Eurooppaan, leviäminen oli pääasiassa kulttuurista diffuusiota. Kielten kannalta tämä tarkoitti kielenvaihtoja ja viiden uuden IE kielen syntymistä.

 

III Kansojen ja kielten/kieliryhmien synty ja kehitys

 

Indoeurooppalaiset väestöt ja kielet

Suomalais-ugrilaiset väestöt ja kielet

Baskilaiset väestöt ja kielet

Indoiranilaiset väestöt ja kielet

Euroopan uusimmat tulokkaat ja heidän kielensä

Lukujen järjestys kuvastaa Euroopan väestöjen ja kielten ikäjärjestystä: suomalais-ugrilaiset ja baskilaiset väestöt ja kielet - mahdollisesti myös indoeurooppalaiset väestöt ja kielet - edustavat vanhinta kerrosta eli sitä, joka saapui Eurooppaan paleoliittisen kauden Aurignac- ja Gravette-migraatioina ennen vuotta 20 000 eKr. Kuten edellä esitän, indoeurooppalaisista ei voi olla yhtä varma: on mahdollista, että myös he saapuivat Eurooppaan jo ennen vuotta 20 000 eKr, mutta toisen vaihtoehdon mukaan he saapuivat tänne vasta neoliittisen migraation yhteydessä noin 7000-6000 eKr. Indoiranilaiset väestöt edustavat seuraavaksi nuorempaa kerrosta, joka saapui Eurooppaan kurgan-migraatioiden yhteydessä 3600-2700 eKr. (Indoiranilaiset kielet ovat indoeurooppalaisia eli niiden Euroopan IE kielten sukukieliä, joiden puhujia oli Euroopassa joko jo ennen vuotta 20 000 eKr tai joiden puhujat saapuivat Eurooppaan neoliittisen migraation yhteydessä noin vuonna 7000-6000 eKr). Euroopan uusimmilla tulokkailla tarkoitetaan iranilaisia, volganturkkilaisia, mongoleja, arabeja/berberejä ja turkinturkkilaisia. Nämä ovat saapuneet Eurooppaan viimeksi kuluneen kolmen vuosituhannen aikana. Viimeksi mainittuun ryhmään saattavat kuulua myös samojedit.

Jaan Euroopan IE väestöt ryhmiin kielten perusteella ja käytän niistä kieliin viittaavia nimiä "germaanit", "baltit", "keltit" jne siitä huolimatta, että tiedän nimitysten olevan joissakin tapauksissa harhaanjohtavia: en tarkoita esimerkiksi, että nykyisten "germaanien", "balttien" ja "kelttien" geneettiset esivanhemmat ovat hyvinkin saattaneet olla jotain aivan muita kuin kielellisin perustein määriteltyjä "germaaneja", "baltteja" ja "kelttejä". Olen tietoinen siitä, että geenien avulla määritteleminen olisi paljon tieteellisempää kuin kansojen määritteleminen kielten avulla. Yksinkertaistettuna: kansat ei voi vaihtaa geenejään, mutta ne voivat vaihtaa kulttuurinsa ja kielensä. Tulen seuraavassa käsittelemään Euroopan IE väestöt kielellisin perustein määriteltyinä ryhminä; teen näin käytännön syistä.

Viimeksi esittämäni ajatukset eivät koske vain indoeuroopplaisten kielten puhujien sisäistä ryhmittelyä; jos raja määritellään kielellisin perustein: moni "suomalais-ugrilainen" väestö on aikanaan vaihtanut kielensä ja muuttunut "indoeurooppalaiseksi".

Euroopan indoeurooppalaisten kielten ja väestöjen syntykysymykset voidaan koota seuraavaksi yhdeksäksi väitteeksi:

 


kohtien numerointi viittaa seuraavan aika-akselin vaiheisiin 0-9:

-6000   -4400   -2500   -1800   -600  0  +500  +900  +1200  +1350  +1700

          0           1a  1b    2          3       4   5       6         7          8          9

Germaani

0 ja 1a. Germaanisen kielen perustan muodosti suppilopikarikulttuurin yhteydessä puhuttu varhaisgermaani eli G1, joka oli GBS-kielen läntinen murre. Murteen tyypillinen piirre oli SU kielen "baskilaismurteesta" jäänyt substraatti.

1b. Varhaisgermaaniseen murteeseen tuli superstraattia megaliittikulttuurin pohjoisten alueiden yläluokan kielestä, joka oli sellainen baskilaiskieli Bshs, jossa oli haamilais-seemiläinen superstraatti; tuloksena oli itsenäinen kieli myöhäisgermaani eli G2.

2. Nuorakeraamisen kulttuurin aikana (2500-1800 eKr) myöhäisgermaanista kieltä puhuttiin yksinäishautojen kulttuurin ja Norja-Ruotsin sotakirveskulttuurin piirissä.

3. Pronssikaudella (1800-600 eKr) germaanista kieltä puhuttiin skandinaavisen pronssikulttuurin piirissä. Germaanisen kielen alue laajeni eri suuntiin; germaaneja siirtyi myös mm. Suomen, Viron ja Latvian rannikoiden yläluokaksi. Kieleen alkoi muodostua kolme murretta, kun siihen tuli kelttiläistä ja baskilaista substraattia lännessä, SU substraattia pohjoisessa ja Lauritsin kulttuurin kielen (vendin/veneetin) substraattia idässä. Tuloksena olivat länsigermaani (LG), pohjoisgermaani (PG) ja itägermaani (IG).

Länsigermaani

4. Länsigermaanista kieltä puhuttiin esiroomalaisella rautakaudella (600 eKr-50 jKr) Jastorfin ja Harpstedtin kulttuureissa.

5a. Germaaninen kieli sai Rooman valtakunnan aikana latinan superstraatin. Länsigermaani jakautui kolmia: Pohjanmeren germaaniin, Elben germaaniin ja Weserin-Reinin germaaniin.

5b. 200-900 jKr länsigermaaninen kieli laajeni etelään ja länteen, ja Keski-Euroopan keltit vaihtoivat kielensä germaaniseen; syntyi keltin substraatin sisältävä yläsaksa; alasaksaan jäi heikompi kelttiläinen substraatti.

6. Noin 450 jKr Pohjanmeren-germaanisia murteita puhuvia angleja, sakseja ja juutteja muutti Brittein saarelle. Saarikelttiä eli haamilais-seemiläisen kielen substraatin sisältävää kelttiä puhuva väestö alkoi vaihtaa kieltään englantiin; heidän kielestään jäi englantiin saarikeltin substraatti.

7. Pohjoisgermaania puhuvia viikinkejä tuli yläluokaksi Brittein saarille. Heidän kielestään jäi englantiin norjan ja tanskan superstraatti.

8. Ranskaa puhuvia normanneja siirtyi yläluokaksi Brittein saarille. Heidän ranskastaan jäi englantiin ranskalainen superstraatti.

9. Saksa (alasaksa keskiajalla ja yläsaksa uudenajan alussa) vaikutti Hansa-kaupan välityksellä Itämeren rannikoiden kieliin. Saksalaisen yläluokan kieli jätti näihin (varsinkin ruotsiin, viroon ja balttilaisiin kieliin) saksalaisen superstraatin; paikallisista kielistä jäi Baltiassa puhuttuun yläsaksaan substraatti, ja syntyi baltinsaksa.

Itägermaani

5c. Itägermaaninen kieli (gootti) levisi ja hävisi; siitä jäi superstraatti moniin Itä- ja Etelä-Euroopan kieliin.

5d. Slaavilaisexpansion aikana Puolan ja Itä-Saksan germaanit vaihtoivat itägermaanisen kielensä slaavilaiseen. Länsislaavilaiset kielet (mm tsekki ja puola) saivat germaanisen /kelttiläisen substraatin.

Pohjoisgermaani

TBR-kulttuurin alkuvaiheessa germaanista kieltä puhuttiin Pohjois-Saksassa, Tanskassa ja Skånessa. Megaliittisen kulttuurin myöhäisgermaanista kieltä käytettiin lingua francana tämän kulttuurin ulkopuolellakin, ja kieli levisi koko eteläiseen Skandinaviaan limes norlandicuksen eteläpuolelle. Samalla germaaninen kieli sai saamelais-suomalaisen substraatin ja muuttui pohjoisgermaaniseksi eli skandinaaviseksi. Levitessään myöhemmin limes norlandicuksen pohjoispuolelle skandinaaviseen kieleen jäi taas saamelais-suomalaista substraattia, ja syntyi skandinaavisen kielen pohjoisia murteita.

Skandinaaveja muutti Itämeren pohjois- ja itärannikoille ensin pronssikaudella ja sitten rautakaudella. Kummassakin tapauksessa syntyi itämerensuomalaisen substraatin sisältävä itäinen skandinaavinen murre, ja suomi ja viro saivat runsaasti vanhoja germaanisia lainasanoja. Kummassakin tapauksessa uudisasukkaat sulautuivat itämerensuomalaisiin alkuperäisasukkaisiin; heidän jättämänsä substraatti vaikutti suomen länsimurteen ja viron pohjoismurteen syntyyn. Skandinaavisia kieliä puhuvia viikinkejä siirtyi eri puolille pohjoista Eurooppaa sekä myös Grönlantiin ja Pohjois-Amerikkaan.

Baltit

1. Veiksel-Nemelin vasarakirveskulttuurin balttilainen kieli tuli laajojen alueiden lingua francaksi; Etelä-Latvian, Pohjois-Valkovenäjän ja Keski-Djeprin väestöt alkoivat balttilaistua, ja balttilaista superstraattivaikutusta levisi runsaasti Suomeen ja Viroon ja jonkin verran myös Volgalle.

2. Naarmukeraamisena aikana lingua francana oli "varhais-lätti". Etelä-Latvian, Pohjois-Valkovenäjän ja Keski-Djeprin alueet lättiläistyivät, ja syntyi (varsinainen) lätti. Vuoteen 600 jKr mennessä lättiläisalueet laajenivat jonkin verran myös Pohjois-Latviassa.

3. Slaavilaisexpansion aikana (500-900 jKr) ja sen jälkeen (>1400 jKr) Valko-Venäjä slaavilaistui, ja syntyi balttilaisen substraatin sisältävä valkovenäjä.

4. Keskiajalla Baltiaan tuli roomalaiskatolinen kirkko ja Hansa. Lingua francana käytettiin ensin alasaksaa ja sitten yläsaksaa. Balttilaiset kielet saivat saksalaisen superstraatin.

Slaavit

1. Sivutuotteiden vallankumous toi nuorakeraamisen kulttuurin TRB:n sijalle. BS-kieli alkoi jakaantua kahtia, balttilaiseksi ja slaavilaiseksi haaraksi.

2. Pronssikaudella (2000-1000 eKr) aikaisemmille nuorakeraamisen kulttuurin kaakkoisille alueille kehittyi Trzcienic-Komarovin kulttuuri. Kultturin kieli oli slaavilainen.

3. 100-0 eKr ruohoaron läntiselle (runsassateiselle) vyöhykkeelle syntyi menestyviä maanviljelykulttuureja. Parhaiten menestyivät maanviljelijäskyytit; näiden slaavilaisesta kielestä tuli lähialueiden lingua franca.

4. Rautakaudella (n. 200 eKr-200 jKr) Trzcienic-Komarovin kulttuurin tilalle tuli Psevorsk-Zarubinetsin kulttuuri. Tältä alueelta slaavilainen kieli levisi slaavilaisexpansiona länteen, etelään ja pohjoiseen; tuloksena olivat Praha-Korchakin ryhmä, Praha-Pen’kovkan ryhmä ja Venäjä-Valkovenäjän slaavilaisalue. Alueilla puhuttiin vastaavasti slaavilaiskielen läntista, eteläistä ja pohjoista murretta.

5. Kukin kolmesta slaavilaismurteesta jakautui edelleen alamurteiksi (ja vihdoin nykyisiksi slaavilaiskieliksi) lähinnä siitä syystä, että murteet saivat vaikutteita (adstraattia) eri kielistä.

Keltit

1. Maanviljelyn levitessä 4500-3000 eKr Keski-Euroopan LBK-kulttuurin läntisimmän alueen IE murretta ja Välimerenalueen painted ware -kulttuurin läntisimmän alueen IE murretta käytettiin lähialueilla lingua francana. Tämä sai baskilaisen substraatin Keski-Euroopassa ja baskilaisen / ibeeriläisen / tartessililaisen Iberiassa, ja tuloksena olivat ensimmäiset kelttiläismurteet. Keski-Euroopassa ensimmäinen kelttiläinen kulttuuri saattoi olla Michelsburgin kulttuuri.

2. Kellopikarikulttuurin aikana (2800-1800 eKr) kelttiläisen lingua francan alueet kattoivat lähes koko Länsi-Euroopan. Ydinalueet sijaitsivat a) Iberiassa ja b) Reininalueella. Iberian ja Reininalueen välille syntyi kelttiläisten kielten ketju lusitaani-kelttibeeri-galli-lepontti.

3. Keski-Euroopan kelttiläisen lingua francan ydinalue pysyi lähes muuttumattomana melkein kaksi vuosituhatta; se sijaitsi seuraavissa kulttuureissa a) Uneticen kulttuurissa 1800-1500 eKr, b) uurnakenttäkulttuurissa 1200-800 eKr, c) Halstattin kulttuurissa 800-500 eKr ja d) La Tenen kulttuurissa 500-50 eKr. Ydinalueen kelttiläistä kieltä käytettiin lingua francana kulloisenkin kulttuurin alueella.

4. Kelttien valta-asema päättyi ennen ajanlaskun alkua, ja kelttiläisen lingua francan tilalle tuli latinalainen lingua franca. Keltin kielen puhuma-alueet supistuivat, kun sen syrjäyttivät monet muut IE kielet.

Itaalit

Itaalisten kielten puhujat edustavat maanviljelyn eteläistä haaraa, jossa vallitsivat impressed ware ja painted ware -kulttuurit. Itaalisten kielten Latiumin murteesta tuli Rooman valtakunnan lingua franca, joka syrjäytti monien alueiden alkuperäiskielet. Tuloksena olivat romaaniset kielet, mm ranska, portugali, espanja, italia ja romania. Latinalaista superstraattia levisi runsaasti myös Rooman valtakunnan ulkopuolelle.

Johdatus suomalais-ugrilaisiin väestöihin ja kieliin

Pohjois-Euroopan uudelleenasuttamisen yhteydessä Pohjois- ja Itä-Eurooppaan muodostui kymmenkunta erilaista kulttuuria; nämä saattoivat kukin edustaa eri väestöä ja kieltä/murretta. Joidenkin väestöjen kielet ovat hävinneet; toiset ovat edelleen olemassa. Olemassa olevia kieliä puhutaan seuraavalla seitsemällä alueella: 1) saamea Pohjois-Skandinaviassa, 2) itämerensuomea Itämeren alueella, 3) maria Keski-Volgalla, 4) mordvaa Okajoella, 5) permiläiskieliä Kamajoella ja sen lähialueilla, 6) ugrilaiskieliä Keski-Uralin lähialueilla ja Unkarissa sekä 7) samojedikieliä Luoteis-Siperiassa. Kielet ovat hävinneet 1) Keski-Euroopan pohjoisosasta, 2) Puolan alueelta ja 3) Ukrainan, Valkovenäjän ja Länsi-Venäjän alueelta. Jos käyttää hävinneistä kielistä niiden kulttuurien nimiä, joiden piirissä niitä puhuttiin, kielten nimet ovat "maglemose", "svidri" ja "djepr".

Itäisen kielialueen supistuminen

SU kielialueen itäiset alueet ovat supistuneet siten, että kielialueen eteläraja on siirtynyt pohjoisemmas. Ne prestiisikielet, joita on käytetty lingua francoina itäisillä SU kielialueilla ja jotka ovat aiheuttaneet kielirajan siirtymisen pohjoisemmas, ovat iranilaiset ja turkkilaiset kielet.

1) Kurgan-kulttuuri (Shedni Stog) ja sen iranilainen kieli levisi SU Dnepr-Donetsin kulttuurin eteläosaan, ja alue iranilaistui neljännellä vuosituhannella. Dnepr-Donetsin kulttuurin pohjoisosa ei iranilaistunut; se slaavilaistui. Tuloksena olivat kahdenlaiset skyytit: iraninkieliset paimentolaisskyytit eli kuninkaalliset skyytit ja slaavinkieliset maanviljelijäskyytit.

2) Turkkilaisvaikutus alkoi viimeistään n 500 jKr. Bolgaarin valtakunnan lingua francasta tuli alkujaan SU kielten puhujien luonnollinen ja ainoa kieli eteläisille a) mordvalaisille, b) marilaisille ja udmurteilla sekä c) ugrilaisille. Kielenvaihtojen SU > bolgaari tuloksena syntyvät turkkilaiset kielet ovat a) tsuvassi, b) tataari ja c) baskiiri. Kaikkiin mainittuihin SU kieliin tuli runsaasti iranilaisia ja turkkilaisia lainasanoja ja myös muunlaista superstraattivaikutusta.

Suomalais-ugrilaisia kansoja ja kieliä

Kysymyksenasettelu tulee olemaan seuraava: Kuinka kukin yksittäinen SU kansa ja kieli on syntynyt? Mistä ovat esimerkiksi suomalaiset tai mordvalaiset tai unkarilaiset peräisin? Tältä kannalta käsittelen erikseen kaikkiaan kahdeksaa kansojen ja kielten ryhmää. Ryhmät ovat lännestä itään 1) saamelaiset, 2) itämerensuomalaiset, 3) "veikselilläis-dnepriläiset", 4) mordvalaiset, 5) marit, 6) permiläiset, 7) ugrilaiset ja 8) samojedit.

Ryhmät 2-7 edustavat pääsääntöisesti niitä Urainan refugin väestöjä, jotka jääkauden jälkeisen uudelleenasuttamisen yhteydessä levittäytyivät viuhkamaisesti Ukrainan refugista pohjoiseen. Ukrainasta peräisen olevien SU kieltä puhuvien väestöjen viuhkaan on kummallakin laidalla liittynyt kielenvaihtojen kautta muualta peräisin oleva väestö: läntisessä päässä (Skandinaviassa) SU kieliperheeseen ovet liittyneet pääasiassa Iberian refugista peräisin olevat pohjoissaamelaiset; itäisessä päässä (Koillis-Siperiassa) tähän kieliperheeseen ovat liittyneet Siperiasta peräisin olevat samojedit. SU viuhkan kummatkin ääriväestöt, pohjoissaamelaiset ja samojedit, puhuvat kyllä SU kieliä (perinteisesti uralilaisia kieliä), mutta he ovat geeniperimältään erilaisia kuin SU kielten puhujien enemmistö.

SU kieliä puhuvien väestöjen enemmistö, jonka alue nykyään ulottuu Itämereltä Uralin itäpuolelle, ei sekään ole täysin homogeeninen: vaikka sen väestöt ovatkin pääsääntöisesti peräisin Ukrainan refugista, ne ovat vuosituhansien aikana saaneet vaikutteita sitä enemmän lännestä, mitä läntisemmästä väestöstä on kysymys, ja sitä enemmän idästä, mitä itäisemmästä väestöstä on kysymys. Lännestä tullut vaikutus on ollut peräisin Iberian ja Balkanin refugien väestöistä; idästä tullut vaikutus on ollut peräisin Siperiasta, ja se on ollut mongolista, turkkilaista ja iranilaista.

Saamelaiset

Sekä geneettisesti että kielellisesti edustavat saamelaiset alkujaan pikemmin Iberian kuin Ukrainan refugia. Postglasiaalisena aikana SU lingua franca levisi myös Pohjois-Euroopan länsiosiin, ja tänne kehittyi SU kielen murre, "varhaissaame", jossa oletettavasti oli Iberian refugista peräisin olevan baskilaisen (tai X-) kielen substraatti; Ukrainan refugista peräisin olevat puhuivat tässä vaiheessa puhdasta läntistä SU kieltä. Vasarakirveskulttuurin aikana balttilaisen eliitin kielestä jäi puhtaan läntisen SU kielen eteläisempiin osiin balttilainen superstraatti, ja tämän perusteella eteläiset osat kehittyvät itämerensuomalaisiksi. Myöhemmin jäljelle jääneet puhtaan läntisen SU kielen puhujat, suomensaamelaiset, sulautuvat (itämeren)suomalaisiin, ja jäljelle jäivät saamelaisista vain pohjoissaamelaiset.

Itämerensuomalaiset

1. Pronssikaudella ja rautakauden alussa Itämerensuomen alue jakautui entistä selvemmin kahtia: rannikkoalueet olivat voimakkaan germaanis-skandinaavisen ja sisämaa-alueet voimakkaan dnepriläis-volgalaisen (suomalais-ugrilaisen) vaikutuksen alaisina. Läntinen ja itäinen alue jakautuivat lisäksi kummatkin pohjoiseen ja eteläiseen osaan sen vaikutuksen voimakkuuden perusteella, joka lännestä ja idästä tuli. Itämerenalue koostui tässä vaiheessa neljästä ensimmäisen polven heimosta ja murteesta, länsisuomalaisista (varhaishämäläisistä), pohjoisvirolaisista, vepsäläisistä ja tsuudilaisista.

2. Neljän heimon ja murteen leikkausalueille kehittyi neljä toisen polven heimoa ja murretta: karjalaiset, vatjalaiset, võrulaiset ja liiviläiset.

3. Seuraavaksi syntyi viisi uutta leikkausaluetta ja viisi kolmannen polven heimoa ja murretta: savolaiset, inkerikot, lounaisuomalaiset, rannikkovirolaiset ja lyydiläiset.

"Veikseliläis-dnepriläiset"

Veikselin ja Dneprin välinen alue oli todennäköisesti SU kieliä puhuvien väestöjen aluetta ennen maanviljelyn saapumista. Kun maanviljelys näille alueille saapui, SU kielten puhujat vaihtoivat kielensä balto-slaavilaiseen.

Mordvalaiset

Mordvalaisten emäkulttuuri oli Gorodetsin kultturi (800-300 eKr). Kulttuuri pohjautui tekstiilikeraamiseen kulttuuriin, jonka pohjana puolestaan oli toisaalta kuoppakeraaminen ja toisaalta Volosovon ja Pozdnjakovon kulttuurit. Mordvalaiset edustavat geneettisesti kahta tyyppiä, "eurooppalaisempia" ersäläisiä ja "iranilaisempia" moksalaisia. Mordvalaiset ovat historiansa aikana olleet usein kahden tulen välissä: ensin vaikutteita tuli sekä balteilta että iranilaisilta ja sitten venäläisiltä ja bolgaareilta (tataareilta). Mordvalaisten alue on ollut venäläisten alaisuudessa vuodesta 1552 jKr.

Marit

Marien emäkulttuuri oli Ahmylovon kulttuuri (1100-300 eKr). Kulttuurille oli tyypillistä kahden linjan, volgalaisen ja kamalaisen, yhtyminen. Volgalaislinja perustui tekstiilikeraamiseen kulttuuriin ja kuoppakeraamiseen kulttuuriin; kamalaislinja perustui permiläisten Ananjinon kulttuuriin ja sitä edeltäneeseen Cis-Kazanin kulttuuriin. 400-800 jKr mareihin vaikuttivat voimakkaasti iranilaiset, vuoden 800 jKr jälkeen bolgaarit (tataarit). 1500-luvun jälkeen marit ovat olleet venäläisten alaisuudessa.

Permiläiset

1. Volga-Kaman kulttuuri (5000-3000 eKr) kehittyi Garino-Borin kulttuuriksi (3000-1000 eKr); tämä kehittyi Cis-Kazanin ja Lebjazhjen kulttuureiksi, ja näistä kehittyi Ananjinon kulttuuri (700-200 eKr). Tämän kulttuurin kieli oli permiläinen.

2. Ananjinon kulttuuri jakaantui 300-200 eKr kolmia: 1) lounaiseen eli Vjatkajoen alueelle syntyi Pjanobor-Chegandan kulttuuri, 2) koilliseen eli Kamajoen alueelle syntyi Gljadenovon kulttuuri ja 3) luoteeseen syntyi Osinon kulttuuri. Pjanobor-Chegandan kulttuuri jakautui n v 300 jKr kahtia Azelinon ja Mazuninon kulttuureiksi; n 900 jKr alueelle muodostui kolme kulttuuria, Polom, Vanvizdino ja Lomovatovo; näitä edustivat keskiajalla (n 1000-1500 jKr) vastaavasti udmurttien Chepetin kulttuuri, komien Vymin kulttuuri ja komipermjakkien Rodanovon kulttuuri.

3. Ananjinon kulttuuri vaikutti erityisesti saamelaisiin kulttuureihin, esivepsäläisten myöhäis-Kargopolin kulttuuriin ja marien Ahmilovon kulttuuriin.

Ugrilaiset

Ugrilaiset edustavat niitä Ukrainan refugin läntisimpiä väestöjä, jotka Pohjois-Euroopan uudellenasuttamisen yhteydessä siirtyivät Etelä-Uralille ja myös Uralin itäpuolelle. Heidän kulttuurinsa oli luolamaalauksistaan tunnettu Etelä-Uralin kulttuuri, joka myöhemmin jakautui Romanovon ja Jangelkan kulttuureiksi. Ugrilaisten pohjoiset asuinalueet kuuluivat metsäarojen vyöhykkeeseen ja niiden eteläiset alueet ruohoarojen vyöhykkeeseen. Jälkimmäisen vyöhykkeen pääelinkeino oli hevostalous. Sen väestö edusti unkarilaisten esivanhempia.

Ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina ugrilaisten esivanhempien kulttuuri oli Sargatkan kulttuuri. Unkarilaisten esivanhemmat yhtyivät niihin muihin paimentolaisiin, jotka vaelsivat jakson 500-900 jKr aikana Eurooppaan. Migraation aikana unkarilaiset saivat runsaasti vaikutteita turkkilaisilta ja iranilaisilta väestöiltä. Saavuttuaan Pannoniaan 800-luvun lopulla unkarilaiset saivat runsaasti vaikutteita alueen muilta väestöiltä.

Uralille ja sen itäpuolelle jäänet metsäarojen ugrilaiset edustivat obinugrilaisten (mansien ja hantien) esivanhempia. Nämä ottivat osaa migraatioihin vain osittain tullen jonkin matkaa Uralin länsipuolelle. Oleellinen kehitys tapahtui, kun obinugrilaiset joutuivat kosketuksiin samojedien kanssa. Tuloksena oli obinugrilaisille tyypillinen geeniperimä, jossa on mukana samojedilaisuutta. Samojedit jättivät myös substraatin obinugrilaisiin kieliin.

Samojedit

Samojedit lienevät tulleet nykyisille alueilleen Siperiasta ja lienevät alkujaan puhuneet paleosiperialaisia kieliä.Varmaa tietoa ei ole siitä, milloin samojedien migraatio tapahtui; yhden olettamuksen mukaan se olisi tapahtunut noin vuonna 2000 eKr. Varmaa tietoa ei ole myöskään siitä, mikä oli se SU kieli, joka tuli paleosiperialaisten kielten sijalle; kieli saattoi olla obinugrilainen, tai se saattoi olla saamelais-itämerensuomalainen.

Uusimmat tulokkaat

Euroopan uusimpia tulokkaita edustavat a) samojedit (olettaen että he saapuivat Koillis-Eurooppaan noin vuonna 2000 eKr), b) iranilaiset (1000 eKr-400 jKr), c) arabit ja berberit (700-1000 jKr), d) turkinsukuiset väestöt eli volganturkkilaiset (400-100 jKr), e) mongolit (1200-1300 jr) ja f) turkinturkkilaiset (1400-1700 jKr). Niden migraatioiden vaikutus eurooppalaisten geeniperimään on ollut verraten pieni; niiden yhteisvaikutus jäänee alle 5 prosentin.


***


Referenser / Källor


BIBLIOGRAPHY

Cavalli-Sforza et al. 1994: Cavalli-Sforza, Luigi L. - Menozzi, Paolo - Piazza, Alberto. The History and Geography of Human Genes. Princeton University Press, Princeton, New Yersey.

Dolukhanov, Pavel 1986. Natural environment and the Holocene settlement pattern in the north-western part of the USSR. Fennoscandia Archaeologica III: 3-16. Helsinki.

Dolukhanov, Pavel 1989. Prehistoric ethnicity in the North-east of Europe - Comments on the paper by Milton Nunez. Fennoscandia Archaeologica IV: 81-84. Helsinki.

Dolukhanov, Pavel 1996. The Early Slavs. Eastern Europe from the Initial Settlement to the Kievan Rus. Longman. London – New York.

Eronen, Matti 1991. Jääkausien jäljillä. Ursa.

Gimbutas, Marija 1991. The Civilization of the Goddess. The World of Old Europe. Edited by Joan Marler. HarperSanFrancisco. HarperCollins Publishers.

Hewitt, Godfrey 2000. The genetic legacy of the Quarternay ice ages. Nature, Vol. 405, 22 June 2000: 907-913.

Küster, Hansjörg 1996. Geschichte der Landschaft in Mitteleuropa. Verlag C.H.Beck, München.

König, Werner 1978. dtv-Atlas zur deutschen Sprache. Tafeln und Texte mit Mundartkarten. Deutscher Taschenbuch Verlag dtv, München.

Mallory, J.P. 1989. In Search of the Indo-Europeans. Language,

McEvedy, Colin 1967. The Penguin Atlas of Ancient History. Penguin Books Ltd,

Harmondsworth, Middlesex, England.

Mourant et al. 1976: Mourant, A.E. – Kopec, Ada C. – Domaniewska-Sobczak,

Kazimiera: The Distribution of the Human Blood Groups and Other Polymorphisms.

Second Edition. Oxford University Press, London – New York – Toronto.

Nuñez, Milton G. 1987. A Model for the Early Settlement of Finland. Fennoscandia

Archaeologica 4: 3-18. Helsinki.

O’Brien, Patrick K. (toim.) 1999. Philip’s Atlas of World History from the Origins

of Humanity to the Year 2000. Institute of Historical Research, University of London.

The Penguin Atlas of Ancient History; ks. McEvedy, Colin.

Renfrew, Colin 1996. Language families and the spread of farming. An article in Harris

1996.

Renfrew, Colin 1999. Time Depth, Convergence Theory, and Innovation in Proto-Indo-

European: 'Old Europe' as a PIE Linguistic Area. The Journal of Indo-European Studies,

Vol. 27, Numbers 3 & 4: 258-293. Renfrew – Bahn 1996. Archaeology: Theories,

method and practice. Thames and Hudson, New York.

Rosser et al. 2000: Rosser, Zoë H. - Zerjal, Tatiana - Hurles, Matthew E. - Adojaan, Maarja - Alavantic, Dragan - Amorim, António - Amos, William - Armenteros, Manuel - Arroyo, Eduardo - Barbujani, Guido - Beckman, Gunhild - Beckman, Lars - Bertranpetit, Jaume - Bosch, Elena - Bradley, Daniel G. - Brede, Gaute - Cooper, Gillian - Côrte-Real, Helena B. S. M. - de Knijff, Peter - Decorte, Ronny - Dubrova, Yuri E. - Evgrafov, Oleg - Gilissen, Anja - Glisic, Sanja - Gölge, Mukaddes - Hill, Emmeline W. - Jeziorowska, Anna

Kalaydjieva, Luba - Kayser, Manfred - Kivisild, Toomas - Kravchenko, Sergey A. –

Krumina, Astrida - Kucinskas, Vaidutis - Lavinha, João - Livshits, Ludmila –

Malaspina, Patrizia - Maria, Syrrou - McElreavey, Ken - Meitinger, Thomas A. –

Mikelsaar, Aavo-Valdur - Mitchel, R. John - Nafa, Khedoudja - Nicholson, Jayne –

Nørby, Søren - Pandya, Arpita - Parik, Jüri - Patsalis, Philippos C. - Pereira, Lu?sa –

Peterlin, Borut - Pielberg, Gerli - Prata, Maria João - Previderé, Carlo - Roewer, Lutz –

Rootsi, Siiri - Rubinsztein, D. C. - Saillard, Juliette - Santos, Fabr?cio R. - Stefanescu,

Gheorghe - Sykes, Bryan C. - Tolun, Aslihan - Villems, Richard - Tyler-Smith, Chris –

Jobling, Marka A. Y-Chromosomal Diversity in Europe Is Clinical and Influenced

Primarily by Geography, Rather than by Language. American Journal of Human

Genetics 67: 1526-1543.

Semino et al. 2000: Semino, Ornella - Passarino, Giuseppe - Oefner, Peter J. –

Lin, Alice A. - Arbuzova, Svetlana - Beckman, Lars E. - Benedictis, Giovanna –

Francalacci, Paolo - Kouvatsi, Anastasia - Limborska, Svetlana - Marcikiæ,

Mladen - Mika, Anna - Mika, Barbara - Primorac, Dragen - Santachiara-Benerecetti,

A.Silvana - Cavalli-Sforza, L. Luca - Underhill, Peter A. The Gebetic Legacy of

B.Paleolithic Homo sapiens sapiens in Extant Europeans: A Y Chromosome

C.Perspective. Science, Vol 290, 10 November 2000: 1155-1559.

Torroni et al. 1998: Torroni, A. - H.-J. Bandelt - L. D'Urbano - P. Lahermo - P.

Moral - D. Selitto - C. Rengo - P. Forster - M.L. Savontaus - B. BonneTamir –

R. Scozzari. mtDNA analysis reveals a major Palaeolithic population expansion

from southwestern to northeastern Europe. American Journal of Human Genetics 62

Torroni et al. 2001: Torroni, Antonio - Bandelt, Hans-Jürgen - Maccaulay, Vincent - Richards, Martin - Cruciani, Fulvio - Rengo, Chiara - Martinez-Cabrera, Vicente - Villems, Richard - Kivisild, Toomas - Metspalu, Ene - Parik, Jüri - Tolk, Helle-Viivi - Tambets, Kristiina - Forster, Peter - Karger, Bernd - Francalacci, Paolo - Rudan, Pavao - Janicijevic, Branka - Rickards, Olga - Savontaus, Marja-Liisa - Huoponen, Kirsi - Laitinen, Virpi - Koivumäki, Satu - Sykes, Bryan - Hickey, Eileen - Novelletto, Andrea - Moral, Pedro - Sellitto, Daniele - Coppa, Alfredo - Al-Zaheri, Nadia - Santachiara-Benerecetti, A. Silviana - Semino, Ornella - Scozzari, Rosalia. A Signal, from Human mtDNA, of Postglacial Recolonization in Europe. American Journal of Human Genetics 69: 844-852.

Wiik, Kalevi 1995. Itämerensuomalaisten kansojen ja kielten syntykysymyksiä. Osat A, B ja C. Moniste. Fonetiikka, Turun yliopisto. Turku




Alajärvi, Y., Hederyd, O., Kenttä, M., 1991 (red): Tornedalens historia I. Malung.



Alajärvi, Y., Hederyd, O., 1993 (red): Tornedalens historia II. Gummerus, Jyväskylä.



Fahlgren, K., 1970 (red.): Umeå sockens historia. Centraltryckeriet, Umeå.



Huovinen, S., 1986 (red): Finland i det svenska riket. Nordstedts, Stockholm.



Jaakkola, J., 1958: Porin historia I-II. Pori.



Julku, K., 1986: Kvenland – Kainuunmaa. Kustannus Pohjoinen, Oulu.



Julku, K., 1992 (red.): Suomen varhaishistoria. Gummerus, Jyväskylä.



Julku, K., 1997 (red.): Itämerensuomi – eurooppalainen maa. Kustannus Atena, Jyväskylä.



Klinge, M., 1984: Östersjövälden. Borgå.



Klinge, M., 1987: Finland mellan Sverige och Ryssland. Utrikespolitiska inst., Stockholm



Lainio, J., 1996 (red): Finnarnas historia i Sverige 3. Helsingfors.


Tenerz, H., 1962: Ur Norrbottens finnbygds historia. Almqvist och Wiksell, Stockholm.



Vilkuna, K., 1969: Kainuu - Kvänland. Uppsala.



Westin, G., 1962 (red.): Övre Norrlands historia I. Umeå. 


Wiik, K., 2002: Eurooppalaisten juuret. Atena Kustannus.



Ylikangas, H., 1997: Klubbekriget. Atlantis, Stockholm.



Ylikangas, H., 1978: Nuijasota. Otava, Helsinki.